Sateinen ilta ja kuuden tonnin yllätys

Olin silloin puoli vuotta sitten ihan pohjalla. Tai ei nyt ehkä henkisesti, mutta rahatilanteen suhteen kyllä. Olin juuri maksanut kalliit korjaustyöt autoon – se hemmetin kampiakseli – ja sitten vielä pesukone päätti heittää veivinsä. Sellainen loppuvuosi, jossa laskut tuntuu tulevan tuplana ovesta sisään ja toinen potkii vielä perseelle kun yrität nousta.

Istuin siis yksin pimeässä olohuoneessani jonain keskiviikkoiltana. Sade piiskasi ikkunaa ja koko maailma tuntui harmaalta villapaidalta, joka kutittaa ja on liian tiukka kaulalta. Puhelin oli tylsä. Netflix tylsä. Kaverit oli nukkumassa. Kello lähenteli yhtä ja minä vaan selailin päämäärättömästi somea, naama värittyneenä luurin sinisestä valosta.

Ja sit mä ajattelin, no mitä helvettiä.

Muistin, että yks työkaveri oli joskus maininnut jostain nettikasinosta. En ollut ikinä innostunut koko hommasta. Ajattelin aina, että se on just niille, jotka polttaa rahaa ja valittaa sit. Mut nyt mulla oli tililläni tasan seitsemänkymppiä ylimääräistä. Pakko kertoo sulle – se oli viimeinen raha ennen ens viikon palkkaa. Ei mitään järkeä laittaa sitä mihinkään, mä tiesin sen.

Ja kuitenkin.

Mä kirjauduin vavada casino -sivustolle. Olin nähnyt sen mainoksen jossain, banneri jalkapallo-ottelun yhteydessä. Se oli vaan nyt jotenkin siinä silmissä. Rekisteröityminen kesti kolme minuuttia. Se on naurettavaa ajatella jälkeenpäin – kolme minuuttia ja koko loppuelämä tuntuu erilaiselta.

Laitoin ekat kaksikymppiä kiinni. En edes tajunnut, mitä peliä pyöritin. Se oli sellainen hedelmäpeli, kirsikoita ja seitsemän munkkia tai jotain. Klikkasin automaattipyöritystä, heitin puhelimen pöydälle, kävelin keittiöön tekemään teetä.

Ei mikään intohimo, ei hurmio.

Vaan sellainen tylsyys, mitä täyttää.

Kun tulin takaisin, ruudulla oli jotain vihreää ja tekstiä josta en saanut selvää. Siis ihan oikeesti, mä olin niin väsynyt etten ymmärtänyt, että olin voittanut 340 euroa. Katsoin, selasin eteenpäin, räpyttelin silmiä. Sit napautin jotain ja se summa oli siellä saldossa.

Tajuatko? Kolme sataa. Neljäkymmentä.

Se oli enemmän kuin mitä olin viimeksi tienannut ylityötunneilla.

Mä olin ihan pihalla. Naureskelin itsekseni, join teetä ja ajattelin, että tää on varmaan onnea. Kerran. Mut sit mä en lopettanut. En ahneudesta, vaan siksi että se tuntui ihan siistiltä. Siinä oli jokin pelin jännite, kun kuviot lyö päällekkäin ja se pieni ääni pling. Ihan kuin olisit arvanut, kuka soittaa sulle ennen kuin puhelin soi.

Kolmannella pyörityksellä hupsahti jotain isompaa. Se oli bonus-kierros. En osaa selittää sun mutulle, miltä tuntuu kun ne viivat latautuu ja rullat alkaa pomppia. Se on kuin katsoisit jotain jännityselokuvaa, jossa on ainoastaan värejä ja toivoa.

Bonus toi mulle 880 euroa.

Siis mitä helvettiä nyt oikeesti?

Mä istuin olkkarissa pelkissä bokserissa ja sukissa, kolmen aikaan aamuyöstä, ja tuijotin ruutua. Kämppä oli pimee. Ainoa valo tuli ruudulta ja se heijastus mun naamaan oli varmaan naurettavan näköinen. Käsi vapisi teekupin ympärillä. En tuntenut oloani onnekkaaksi. Tunsin olevani ihan hukassa, sellaisessa oudossa väli-inputissa, jossa kaikki tuntuu epätodelliselta.

Mä otin rahat ulos.

Se oli tärkeä päätös. Jälkiviisaasti sanon, että se pelasti mut myöhemmältä. Koska jos mä olisin jatkanut sillä fiiliksellä, varmasti kaikki olis kadonnut takaisin. Mutten mä ollut mikään kokenut pelaaja. Mä olin vaan se tyyppi, joka kyllästyi tiistai-iltana.

No, rahat tuli tilille kolmessa tunnissa. Mä en edes uskonut sitä ennen kuin katsoin verkkopankista omaa saldoa. Oli aamuneljä, vettä sato yhä, ja mä istuin vessanpöntön kannella ja itkin ihan pienesti. Uskomatonta.

Viikonloppuna sitten mä ajoin Lidliin ja ostin ihan hulluna ruokaa. Semmosia mitä en normaalisti osta – lohta, sitä hyvää parmesaania, suklaata. Ja uuden kahvinkeittimen, sellaisen missä on ajastin. Se on pieni juttu, mutta joka aamu kun mä herään ja kahvi on valmis, mä muistan sen sateisen illan.

Mutta tässä on se juju, mitä en unohda.

Seuraavalla viikolla, kun työpäivä oli ollut helvetillinen ja esimies oli huutanut mulle ihan syyttä, mä ajattelin että hei, kokeillaas uudestaan. Siis ihan tosissani, mä avasin sen saman vavada casino-sivun ja ajattelin “voinhan mä laittaa sen satasen ylimääräistä”. Se tunne oli nopea. Sama innostus, sama adrenaliini. Mut sit mä pysähdyin.

Ihan kuin päässä olisi napsahtanut jokin jarru.

Mä muistin, miltä tuntui nähdä se plusmerkki tilillä, mutta mitä jos nyt meniskin miinukselle? Ja mä en ollut valmis tuntemaan sitä. Olin ollut köyhä ja säästäväinen liian kauan.

Suljin sivun.

Ja tiesin, että mä en ole jäänyt koukkuun. Mulla on jokin raja.

Mä en suosittele kenellekään, että tekee niin kuin mä. Mutta mä kerron sulle rehellisesti: se oli hauskaa. Ihan vitun hauskaa sateisena iltana, kun kaikki tuntui harmaalta ja hitaalta. Mikään elokuva ei olisi antanut mulle sitä yllätyksen riemua.

Nyt mulla on uusi pesukone, paistopiste uunissa ja aina kahvia kaapissa. Ja mä tiedän, että mun onni ei tullut siitä, että osasin pelata. Se tuli siitä, että lopetin oikeaan aikaan.

Välillä mä kerron tän tarinan jollekin kaverille baarissa, ja ne nauraa. Tai katsoo mua vähän kieroon. Mut mä olen ihan sinut asian kanssa.

Jos sä joskus kokeilet, muista vaan: tee se sillon kun sulla on tylsää, älä sillon kun sulla on paha olla. Ja älä koskaan – siis koskaan – laita enemmän kuin sulla on varaa kadottaa.

Mä ehkä laitan joskus uudesaan. En oo päättänyt.

Mutta nyt mä juon kahvin ja menen töihin. Arki on aika jees, kun sulla on siihen varaa.